Arkistot kuukauden mukaan: kesäkuu 2023

Perinteinen limujuhla pidettiin perjantaina 23.6. klo 12 – 14

Juhannusaattona sai nauttia kaunistaa kesäsäästä Javaruksen kylätalon pihamaalla.

Rauno ja Leila huolehtivat siitä, että vierailla oli tarjolla makkaraa, kahvia, limua ja purtavaa. Ilahduttavasti oli porukkaa jälleen saapunut jo perinteeksi muodostuneella mukavalla yhdessäolohetkelle.

Kylän naiset  olivat suunnitelleet  lapsille leikkimielisen saappaanheittokisan pihamännyn juurelle – kylläkin näytti siltä, että kisasta tosi vakavamielinen kisa aikuisille!  Välillä saapas lensi koivuun, välillä taas piharakennuksen katolle, lensipä kuitenkin pitkällekin. Voittoon taisi heittää roivauttaa Suopangin Mikko. PItkään johdossa ollut Asko Javarus jäi hopealle, ja kisan voitti Mikko Suopanki.

Harjoitusammunnat Peltojärven radalla kesällä 2023

Talvikokouksen mukaan hirviporukkaan kuuluvien tulee käydä seuran järjestämissä harjoitusammunnoissa  vähintään kaksi kertaa. Harjoittelun voi myös osoittaa mm osallistumalla kilpailuihin.

Kesäkuussa seuralle on varattu vuorot ovat  ke  5.7, ma 24.7 ja  ma 31.7. Harjoituksen alkavat klo 16.00.

Seuran kaikki tämän kesän harjoitusvuorot löytyvät tästä